Hermannin debyyttialbumi ”Lasia ja Betonia” ilmestyy 28. helmikuuta. Hermanni on multi-instrumentalisti, joka on lähes kahdenkymmenen vuoden aikana toiminut lukuisissa eri orkestereissa. Nyt on viimein luvassa oma soololevy.
Albumin musiikki on suomenkielistä pop-rockia, joka koostuu kauniista melodioista ja puhuttelevista teksteistä. Albumin ensimmäinen single ”Tekojensa näköinen mies” julkaistiin musiikkivideon kera tammikuun lopulla. Video on kerännyt You tubessa jo ennen albumin julkaisua noin 800 näyttökertaa.
Hermanni työsti albumiaan viime vuoden aikana ja saattoi sen loppuun yhteistyössä Studio57 Oy:n ja 57Recordsin kanssa. Levyn tuotannosta vastaa artisti itse.
Hermanni työsti albumiaan viime vuoden aikana ja saattoi sen loppuun yhteistyössä Studio57 Oy:n ja 57Recordsin kanssa. Levyn tuotannosta vastaa artisti itse.
Albumilla esiintyvät Hermannin lisäksi Patrik Kivekäs (basso) ja Joonas Leppänen (kitara). Kahden kappaleen sanoituksista vastaa tamperelainen Eino Arvola.
Hermanni-taiteilijanimen taakse kätkeytyvä Pauli Hermanni Tastula, Patrik Kivekäs ja Joonas Leppänen ovat kaikki kolmannen vuoden medianomiopiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulusta Virroilta.
"Lasia ja betonia" -albumin virallinen julkaisukeikka nähdään Pub 66:ssa Virroilla keskiviikkona 6.3. Illan aikana Hermanni
vetää semi-akustisen keikan soittajakavereidensa kanssa. Lavalle
nousevat ainakin Marko-Tapio Kivelä sekä levyllä soitelleet Joonas
Leppänen ja Patrik Kivekäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti