maanantai 23. huhtikuuta 2012

Wirtaus oli yleisömenestys!


Tätä toivottiin Virroille. Tämä saattiin Virroille. JVG vauhdissa. KUVA: Ulla-Riikka Haapanen.
Wirtaus 2012 sai runsaasti yleisöä liikkeelle lauantaina. Kisapirtillä laskettiin olleen illan aikana lähes 300 henkilöä. Kansainvälistä väriä nähtiin niin esiintyjien kuin yleisönkin joukossa. IP digisomemar -intensiiviohjelman osallistujat eri puolilta Eurooppaa osallistuivat myös tapahtumaan.

Illan päätähtenä nähtiin JVG (Jare&VilleGalle). Suuri osa yleisöstä tuli paikalle myös erityisesti ruotsalaisen Self Deceptionin keikan vuoksi. Nousevan ruotsalaisbändin kiertue järjestettiin myös opiskelijatyönä. Seuravaan iltana vuorossa oli Helsingin keikka. Muina esiintyjinä Wirtauksessa nähtiin lisäksi erinomaisiksi osoittautuneet Madcraft ja Bad King. Illan jokaiselle löytyi yleisöstä omia faneja ja nimikirjoitukset vaihtoivat omistajaansa.

Oheisohjelmaksi tuotettu Xbox Kinect-pelimahdollisuus herätti myös suurta suosiota heti ovien avauduttua ja esiintyjien väliajoilla.

Tapahtuman järjestelyistä ja kaikesta teknisestä toteutuksesta vastasivat TAMKin digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin opiskelijat sekä mediaosuuskunta MusicActive. Tilaisuuden taltioivat TAMKin käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun opiskelijat monikameratuotantona. Järjestelyihin osallistuivat onnistuneesti myös Pirkanmaan ammattiopiston, Pirkon, opiskelijat.

- Ilta meni kaikin puolin nappiin jo ennakkovalmisteluista lähtien. Markkinointi sekä sponsorihankinta onnistuivat. Opiskelijat osoittivat huippuosaamista kaikilla tuotannon osa-alueilla ja saivat yhteistyökumppaneilta ja bändeiltä mairittelevaa palautetta. Myös yleisö viihtyi todella hyvin. Tällaisen osaamisen näytön jälkeen opiskelijat on ilo päästää ensimmäiselle työharjoittelujaksolleen maamme keskeisiin musiikkialan yrityksiin, kiittelee viestinnän koulutuspäällikkö Timo Kivikangas.

Kiitokset vielä kaikille yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat tapahtuman onnistumisen.

Tavataan ensi vuonna! Kommentoi tätä tekstiä ja kerro, kenet haluaisit esiintymään ensi vuoden Wirtaukseen.

Self Deception (SWE) vakuuttavana. KUVA: Ulla-Riikka Haapanen.



keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kaikki muu on turhaa paitsi laulujen tekeminen



Keväällä 2010 ajattelin pyrkiä opiskelemaan. Digitaalinen ääni ja kaupallinen musiikki kuulosti minulle sopivalta linjalta. Viihdyin silloisessa työssäni kuin kala kuivalla maalla. Neljä vuotta aiemmin solmittu levytyssopimus paloi käsiini levy-yhtiön konkurssin myötä. Harmitti kovasti. Pöytälaatikkoon jäi julkaisematon levy, johon en onneksi ollut edes kovin tyytyväinen. Halusin muuttaa elämäni kuin amerikkalainen kotirouva jumppalaitemainoksessa. Halusin muuttaa Virroille.

Tulin valituksi kouluun. Muutin Virroille ja ajattelin olevani etuoikeutettu aloittaessani opiskelijaelämän kolmekymppisenä. Työelämä oli ikävästi rajoittanut kaikenlaista hauskanpitoa. Koin yhtäkkiä eläväni ikään kuin pidennettyä nuoruutta. Mietin kaikkia tulevia opiskelijabileitä ja haaveilin kaksikymppisten naisten ehtymättömästä huomiosta. Ei sentään. Aikuisen miehen vankkumattomalla määrätietoisuudella tartuin mielenkiintoisiin opintoihin tarmokkaasti.

Hyvin pian selvisi, että olen tehnyt oikean valinnan. Opetus osoittautui todella laadukkaaksi ja puitteetkin olivat kunnossa. Paikkakuntakin menetteli, eikä vähiten siksi, että meidän luokalla oli ja on edelleen todella joviaali ja hyvä ilmapiiri. Virrat on oikeasti ihan kiva paikka. Asenne ratkaisee. Lähes kaikkialla viihtyy jos viihtyy itsensä kanssa ja ympärillä on muutama mukava ihminen.

Antti.Lainas.
Keväällä 2011 olin sen verran tyytyväinen uusiin biiseihini, että päätin lähestyä jotain levy-yhtiötä demonauhan kanssa. Sound Of Finland tuli ensimmäisenä mieleen. Myös heidän demonlähetyssysteeminsä tuntui vähiten kivuttomalta; ei ikävää paketointia, saatetta ja postireissua. Biisi bittiavaruuteen kuvan (ei oman) ja kunnon itsekehun, sekä liioittelun kera. SOF halusi kuulla lisää. Noin kuukauden päästä vein firman toimistolle Tampereen Kyttälänkadulle CD-muodossa kahdeksan vanhaa kappaletta ja muutaman seuraavan viikon aikana pari uutta biisiä per viikko. Täytyy myöntää, että joskus piti aamuisin tarkistaa eteisen peilistä ovatko housut jalassa. Varsinkin tekstien viilaus jatkui monesti pikkutunneille.

SOF:n silloinen A&R –henkilö Meriläinen piti uusistakin kappaleistani. Vielä piti vakuuttaa lafkan pomo eli Epe Helenius. Tuli pyyntö tehdä hitti. Tein samalta istumalta kappaleen Yläkaupungilla valvotaan. Ajattelin miettiä yön yli tarvitseeko tekstiä vielä parannella. Näin parvekkeelta keväisen yön taivaalla tähdenlennon. Lausuin toiveen mielessäni ja laitoin nukkumaan. Aamulla lähetin kappaleen Epelle ja Meriläiselle. Myöhemmin päivällä sain mukavan sähköpostin. Oli ruvettava levyntekoon.

Alusta alkaen oli selvää, että tuotan levyni itse. Pyysin opettajaamme Janne Tauriaista miksaajaksi. Laskimme budjetin, johon sain levy-yhtiön hyväksynnän helposti. Varasimme studioaikaa legendaarisesta Cosmic Studiosista ja miksauspaikaksi neuvottelimme Hiili Hiilesmaan Yelow House Studion.

Aloitimme työt Cosmicilla kesäkuussa 2011. Heinäkuun työskentelin kotistudiossani lähinnä laulu- ja syntetisaattoriraitojen parissa. Elokuussa aloitimme miksauksen Hämeenlinnassa. Tarkoitus oli saada valmista syyskuun alkuun mennessä ennen kuin minulla alkaa koulu ja Jannella työt. Aikataulu venyi hieman, mutta olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä.

Ensimmäinen singleni Syksyisin julkaistiin lokakuussa. Kappale sai jonkin verran radiosoittoa. Peli oli avattu. Vuodenvaihteen jälkeen laitoimme koko albumin masterointiin. Helmikuussa julkaistiin toinen single Meidät on kuin tehty toisillemme. Kappale soi tällä hetkellä radioaalloilla kohtuullisesti. Pitkäsoitto Silloin oli sunnuntai julkaistiin 21.3.2012. Julkaisukeikat ovat juuri takana. Hauskaa on ollut. Levyarvostelutkin ovat olleet vähintäänkin imartelevia. Ostakaa levy. Jos ei muuten niin edes säälistä.

-Antti

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kevään kuumin musiikkitapahtuma lähestyy!



Toisen vuoden digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin opiskelijoiden järjestämä Wirtaus-festival järjestetään 21.4. Virtain Kisapirtillä. Koko perheen musiikkitapahtumassa nähdään tänä vuonna pääesiintyjänä Suomi- hiphopin kuumin nimi JVG! Wirtauksen lavalla nähdään myös ruotsalainen rockjyrä Self Deception, helsinkiläinen punkpopin nouseva nimi MadCraft sekä turkulainen Bad King, jonka livekeikoista ei meininkiä puutu.

Alta löytyvästä blogipäivityksestä voit napata lipun talteen sekä varmistaa paikkasi vuoden parhaissa paikallisissa bileissä.

Tsekkaa myös tapahtuman nettisivut ja tykkää meistä Facebookissa, voit voittaa yksityisen fanitapaamisen JVG:n kanssa tapahtumassa!

Facebookin kisassa voit voittaa fanitapaamisen JVG:n kanssa.



Virtanetti.com avattu

Eri oppilaitosten opiskelijoiden yhteinen portaali virtanetti.com on avattu. Mukana portaaliyhteistyössä ovat Virtain lukio, Pirkanmaan ammattiopiston ja aikuisopiston (PIRKO) Virtain toimipiste, Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Virtain toimipiste, Merikanto-opisto sekä Virtain kansalaisopisto.
 

Sivusto perustuu syksyllä 2011 tehtyyn Virrat kampus -suunnitelmaan, jossa tavoitteena on tiivistää paikallista yhteistyötä.

VirtaNetti on myös blogi, johon Virrat kampukseen liittyvät toimijat voivat halutessaan kirjoittaa opiskelijoille suunnattuja uutisiaan, tai jossa opiskelijat voivat kertoa tärkeistä tapahtumista. sana on vapaa myös TAMKin Virtain toimipisteen opiskelijoille.



Tervetuloa tutustumaan VirtaNettiin!