Vastuussa tästä rikkaasta tapahtumakokonaisuudesta nimeä
myöten ovat kaksi Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijaa, Juuso Kallio ja Peik Erhola. Kyseiset herrat kertovat nyt omin sanoin niin
itsestään kuin ravintoloiden kanssa järjestämästään tapahtumastakin.
Keitä
olette ja mistä olette kotoisin?
Juuso: ’’Olen Juuso Kallio, 22-vuotias, kotoisin Porista. Opiskellaan
Peikin kanssa Tampereen ammattikorkeakoulussa viestinnän koulutusohjelmassa,
jossa suuntautumisvaihtoehtona toimii digitaalinen ääni ja kaupallinen
musiikki. Koulutusohjelma sijaitsee Virtain toimipisteessä. Sivuhommana toimin
radiotoimittajana Radio Porissa. Myös oman musiikin teko on lähellä
tekemisenkirjoa.’’
Peik: ’’Olen Peik Erhola, 21-vuotias ja kotoisin
Hämeenlinnasta. Sivuhommina tuotan musiikkia, jonka lisäksi soitan myös
muutamassa bändissä. Omien projektien ohella teen sekä tuotan kaupallista
musiikkia eri mainostoimistoille.’’
Mihin
aiotte suuntautua opiskelussa?
Juuso: ’’Olen ajatellut suuntautua musiikkibisnekseen,
erityisesti mediatuotantoon.”
Peik: ’’Studio- ja tuotantopuoli kiinnostaa, mutta myös bisnespuoli
on tällä alalla hyvä hallita.’’
Mitä
olette oppineet opintojenne aikana?
Juuso: ’’Kaikenkattavasti audiomediaan liittyen. Kaikkea ei
kuitenkaan pysty yksittäisesti kertomaan.’’
Peik: ’’Markkinointikanavia on luultua enemmän eikä
markkinointi mene vain artistin kautta. Lisäksi tämän opiskelun kautta olen
pyrkinyt löytämään hyviä juttuja myös niiltä artisteilta, joista en
henkilökohtaisesti tykkää. Vaikka joku artisti kuulostaisi omaan korvaan
huonolta, se ei tarkoita ettenkö voisi löytää siitä jotain, josta joku toinen
voisi tykätä.’’
Juuso: ’’Opettajien avustuksella on tullut myös pudottua
sieltä pilvilinnoista ja kohdannut sen faktan, että ei niitä demoja noin vain
lähetetä levy-yhtiöille ja napata levytyssopimuksia.’’
Esittelisittekö
hieman tapahtumatuotannon opintokokonaisuutta?
Juuso: ’’Tapahtumatuotanto sisältää osaltamme muun muassa
markkinointia, laskutusta sekä mainontaa. Tavoitteena on tuoda tapahtuma
kaupallisesti esille myös muualla kuin vain sosiaalisessa mediassa, joten
vastuullamme ovat sekä julisteet että promovideot. Lisäksi pidämme kontaktia
tapahtumassa esiintyviin artisteihin, keskittyen lähinnä buukkaamiseen.’’
Peik: ’’Kun tapahtuma itse lähtee käyntiin, meidän tehtävämme
on vain vahtia, että kaikki menee hyvin.’’
Juuso: ’’Kaikki tärkein on siis hoidettu jo ennen
tapahtumaa, kuten teema, tapahtuman nimi, markkinointi, artistien hoitaminen
jne.’’
Mitä
odotuksia teillä on kyseisen tapahtuman suhteen?
Juuso: ’’Odotukset ovat tietty kovat! Lähtökohtaisestihan
odotukset ovat aina korkealla ja omiin tekemisiin ja tapahtumiin pitää uskoa,
kyse kun on kuitenkin Välimeren teemasta. Eihän sitä muuten lähtisi mukaan, jos
ei näkisi tapahtumassa lainkaan potentiaalia.’’
Lopuksi,
kuinka paljon Asan tuotannolla on ollut vaikutusta teihin?
Juuso: ’’Itse kun pyörin rap-musiikin parissa, niin onhan
sitä tullut myös paljon kuunneltua. On siis todella suuri ilo, että kyseinen
herra esiintyy myös minun ja Peikin järjestämässä tapahtumassa.’’
Peik: ’’Henkilökohtaisesti Asa ei ole minulle se suurin
vaikuttaja, mutta hänen tekstinsä ovat todella inspiroivia ja vakuuttavia,
joita on tullut kuunneltua Avaimen ajoista lähtien. Musiikillinen vaikutus
tulee kuitenkin sen sijaan muualta.’’
Peik Erholan (vas.) ja Juuso
Kallion mielestä ammattikorkeakoulussa opitusta kattavasta osaamisesta on ollut hyötyä, mikä tulee näkymään erityisesti kentällä toimiessa. |
Juuson ja Peikin suunnittelema sekä järjestämä Fat Friday yhteistyössä Bar Soman ja Bar Miamin kanssa
sijaitsee edellä mainittujen porilaisten ravintoloiden tiloissa, eli kyseessä
ovat kahdessa kerroksessa tapahtuvat bileet.
Esiintyjinä toimivat DJ HESH sekä DJ RESUPEKKA ja
pääesiintymisestä vastaa Asa & DJ POLARSOUL.
Ovet auki klo 22:00.
Liput 7€ sis. narikka.
Ikäraja on poikkeuksellisesti K-20 molemmissa ravintoloissa.
Henrik Savonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti