keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Entisten virtolaisopiskelijoiden projekti saa ensi-iltansa: Anselmi kasvoi ruutupaperilta elokuvaksi

”Vuosi 1973, Etelä-Pohjanmaa. Hartaasti odotettu lapsi saa kasteessa nimen Anselmi. Äiti katoaa lumipyryyn kastepäivän iltana. Häntä ei ikinä löydetä.” Tästä asetelmasta lähdetään liikkeelle tällä viikolla ensi-iltansa saavassa elokuvassa Anselmi, nuori ihmissusi.

Idea juontaa juurensa niinkin kaukaa kuin vuodelta 1994. Tuolloin alavutelainen Sami Palolammi kaitafilmasi kavereidensa kanssa splatter-elokuvia ja ruutupaperille päätyi tuolloin myös käsikirjoitus otsikolla Anselmi, nuori ihmissusi. Tuota elokuvaa ei koskaan kuvattu, mutta idea ja erityisesti nimi jäivät kytemään nuoren elokuvaharrastajan mieleen.

Aikaa ehti kulua peräti 15 vuotta. Tuolla välillä toinen nuori pohjalainen elokuvaharrastaja Mikko Soukkala opiskeli Virroilla silloisessa Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa Rich median suuntautumisvaihtoehdon opinnot ja juhlittiin hänen päättötyöelokuvansa karonkkaa. Siellä Sami kertoi Anselmista Soukkalalle ja tämän opiskelukaverille ja yhtiökumppanille Matti Pekkaselle. Näin ihmissusi heräsi uudelleen eloon.

-          - Nimi oli hauskin ja typerin, mitä olimme ikinä kuulleet. Meidän luonteenlaadustamme kertoo jotain se, että halusimme ehdottomasti tehdä siitä elokuvan, Soukkala muistelee.


Alkuperäisestä ideasta jäljelle jäi lopulta vain nimi. Bottomland Productions työsti elokuvaa viiden vuoden ajan. Ensi-illan kynnyksellä tuotantoryhmän odotukset ovat korkealla.

-          - Korviimme kantautunut palaute on ollut positiivista. katsojat ovat löytäneet elokuvasta paljon tasoja. Jonkun mielestä se kertoo traumojen siirtämisestä uudelle sukupolvelle. Ihmiset ovat myös nähneet elokuvan erilaisuutta ja ennakkoluuloja käsittelevänä, Soukkala kuvailee.

Elokuvan synopsis ei paljasta juonikuvioista kovinkaan paljon. Sen pohjalta tiedämme vain, että”15 vuotta myöhemmin Anselmi havahtuu kehossaan tapahtuviin hallitsemattomiin muutoksiin ja alkaa selvittää niiden syytä. Tämä johtaa hänet kadonneen äitinsä jäljille. 15 vuoden vaikeneminen alkaa murtua ja salaisuudet alkavat paljastua. Anselmin on selvitettävä äitinsä kohtalo saadakseen selville mikä hänestä on tulossa.”


Virrat ei lähde miehestä

Anselmi, nuori ihmissusi on kuvattu osittain Virroilla ja Etelä-Pohjanmaalla. Muun muassa kirkkokohtaukset, joissa Pauli Hanhiniemi näyttelee kirkkoherraa, on kuvattu Killinkosken kirkossa. Kuvauspaikkojen valinta ei välttämättä ole sattumaa, sillä tuotantoryhmän yhteydet Virroille ovat vahvat. Peräti kahdeksan elokuvan tekijöistä on opiskellut Virroilla Pirkanmaan/ Tampereen ammattikorkeakoulussa kuva- tai musiikkipuolella.




"Äiti pojastaan pappia toivoi". Kirkkoherran roolissa nähdään Pauli Hanhiniemi.


Soukkala muistelee lämmöllä opiskeluvuosiaan Virroilla. Vuosien mittaan kaikki opiskelumuistot ovat hiljalleen muuttuneet mukaviksi. Ikävät asiat ovat unohtuneet. 


- Olin opiskeluaikoina usein tuottajan tai tuotantopäällikön tehtävissä. Teimme paljon musavideoita ja lyhytelokuvia. En vielä Virroilla opiskellessani tiennyt, miten suuntaudun media-alalla, vaan tein asioita punkmeiningillä. Mies voi lähteä Virroilta, mutta Virrat ei koskaan lähde miehestä, Soukkala muistelee.



- Päällimmäisenä mielessä ovat muut ihmiset ja yleinen ilmapiiri. Nämä kaksi asiaa liittyvät väkevästi toisiinsa. Oltiin kavereita, tehtiin asioita, oltiin aktiivisia. Virrat antoi mahdollisuuden toteuttaa itseään. Myös vapaa-ajalla tehtiin  videoita  ja elokuvia, opittiin olemaan toistemme kanssa ja tulemaan toimeen. Sitä se media-ala on: yhdessä tekemistä ja henkilökemiaa, Soukkala toteaa.


Entiset opiskelijakaverit ovat työstäneet yrityksensä Bottomland productionsin riveissä niin televisio-ohjelmia, mainoksia, yrityselokuvia, dokumentteja kuin elokuvia ihmissusistakin. Tulevaisuudessa tavoitteena on keskittyä enemmän omiin tuotantoihin ja elokuvalliseen kerrontaan. Tällä hetkellä Soukkala ja Pekkanen ovat yhteistuottajina pitkässä elokuvassa Bunny the killer thing. Lisäksi he valmistelevat paria omaa televisiosarjaideaa kanaville. Anselmin kanssa on tavoitteena matkata kaikille mahdollisille elokuvafestareille ympäri maailmaa.


Nykyisiä opiskelijoita Soukkala kannustaa seuraavalla viestillä:
- Ottakaa koulusta ja opettajista kaikki irti! Tehkää ja kokekaa! Kyseenalaistakaa! Harjoitelkaa sosiaalisia taitoja! Ei kannata lannistua mistään, paras tapa oppia on tehdä se kantapään kautta.

 Virroilla ovat opiskelleet seuraavat Anselmissa mukana olleet henkilöt: Mikko Soukkala, Tuottaja (RichMedia 03), Matti Pekkanen, Ohjaaja, Kuvaaja (Video 01), Lassi Rantanen, Äänisuunnittelu (Musa 02), Tapani Siirtola, säveltäjä (Musa 02), Sami Alho, näyttelijä, apulaistuottaja (Musa 03), Joonas Naskali, ääniefektimiäs (Musa 02), Mikko ” Hirvi” Luontama, äänitarkkailija (Musa 04) sekä Miika Huikuri, Tuotantoassistentti, dokumentointi (Käsikirjoitus ja kuvallinen ilmaisu 2009).

Teksti: Heli Antila
Kuvat: Bottomland Productions. 

1 kommentti:

  1. Isoo meininkiä Virtain kautta. Sama koulu käytynä ja lämmöllä muistelen

    VastaaPoista