Digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin suuntautumisvaihtoehto on osa Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelmaa Virroilla.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Wirtauksen voittajille arvokas Kinect-palkinto
Huhtikuussa järjestetyssä Wirtaus-tapahtumassa kisattiin X-Box 360:sta ja Kinectistä kolmen erilaisen tehtävän muodossa. Tehtävät olivat sadan metrin juoksu, keilaus ja väistely. Kaikki tehtävät suoritettiin Kinectillä. Kilpailun voittivat PIRKOn ammattiopiston oppilaat Tero, Eetu ja Marley. He saivat yhteensä 26 pistettä kolmestakymmenestä.
”Onneksi olimme saaneet harjoitella peliä jo hieman etukäteen koululla”, ryhmäläiset toteavat. ”Jännitti kyllä tosi paljon”, Marley lisää, vaikka tulikin toiseksi väistelyssä. Myös 100 metrin juoksussa Tero pääsi kakkossijalle.
Joukkue muodostettiin vasta tapahtumapaikalla. Luottoryhmän voittoon oli kuitenkin koko ajan suuri, vaikka keilaus ei mennytkään ihan nappiin.
”Olimme Wirtauksessa muutenkin töissä. Oli hieno fiilis voittaa”, Tero sanoo. Wirtaus oli heistä onnistunut tapahtuma ja erityisesti Palefacen keikka oli hyvä.
Wirtaus-tapahtuman järjestivät TAMKin musapuolen toisen vuosikurssin opiskelijat.
Teksti: Ida-Maria Matinlauri ja Roosa Salonen
Kuva: Heli Antila
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti